7½kk
Omistajalle edelleenkin tuottaa ongelmia uskoa, että kakara ei enään olekkaan ihan niin pieni, kun mitä kuvittelin..Aika on siis taas hämysti kulunut jonnekkin! Ajan saatossa Iisasta on myös tullut ihan fiksu. Oikeastaan aika tosi loistava. Iisa on arjessa helppo koira ja jopa melko huomaamaton. Treenatessa kumminkin tästä helposta ja huomaamattomasta kehittyy varsin omapäinen ja tarkka otus, joka kyllä ohjaajan virheet hoksaa, mutta ei jaksa kauan murjottaa.
Penturyhmä on auttanut meitä motivoitumaan myös tokon treenaamisen osalta! Hyvien neuvojen jälkeen on ollu mukava taas jatkaa paketin kokoamista yhtenäiseksi sen paikoillaan junnaamisen sijaan, mitä meidän touhu yhteenväliin oli!
Seuraaminen saatiin etenemään Hannan avulla, joka valaisi minua, että jopa kierroksia lelusta keräävä koira voi onnistua seuraamisessa lelun kanssa. Tyyli, johon en olis ite kallistunu ilman Hannaa, koska oletin pikkupaimenen siinä vaiheessa viimeistään sekoittavan pakkansa ihan kokonaan, mutta loppupeleissä, tämä tyyli oli se, jolla paimenen seuraamiseen tuli sitä minun ihannoimaa asennetta !
Mitähän muuta? Me ollaan osattu lomailla ihan rennosti. Treenaamisen ohella paljon täysin päätöntä irti oloa ja uimista (Iisa taitaa olla meidän porukan ainoa, joka on uskaltautunu tälle kesälle talviturkin ottamaan pois).
Jotta arki Iisan kans ei kuullostais ihan ongelmattomalta, on myöskin asioita, joista ollaan jouduttu keskustelemaan, hakkaamaan viisaita päitämme yhteen ja ottamaan tosissamme mittaa siittä, kumpi meistä oikeasti omistaa enemmän omaa tahtoa. Näitä asioita on mm. vastaan tulevat koirat, joita kaikkia Iisan mielestä pitäis moikata parin pusun kera minun toivoessa, että saatais taas mennä ohi ihan huomaamatta. Tämän keskustelun mie oon voittamassa jo, mutta Iisan ollessa vähintäänki melkein yhtä itsepäinen, kun omistajansa, tästäkin pitää toisinaan hetki keskustella ennenkö Iisa muistaa, että kaikkien moikkaaminen ei ollutkaan hihnan toisessa päässä olevan mieleen. Toiseksi mainittakoon haukkuminen ovikellon soidessa. Tapahtuu enään ehkä kerran viidestä soitosta, mutta liikaa kuitenkin. Etenkin, kun Iisa on päättänyt vahtia myöskin naapureiden ovikellojen sointeja.. Pikkuhiljaa kakara alkaa kuitenkin hoksaamaan sen, että olen tässäki asiassa erittäin jääräpää, eikä ovi ole koskaan haukku soolon aikana auennut, siispä hyvä istua ennemmin hiljaa sohvalla ja tuijottaa vaan ovea.... Vaikuttaa siis siltä, että vaikka Iisa onki melkosen oman tahdon omaava, se jää kumminkin mulle toiseksi, tästä on hyvä jatkaa!
