Match Show Rovaniemi

Heippa! Aikaa viime päivityksestä on päässyt taas hurahtamaan, joten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja vihdoinkin päivitellä kuulumisia! En tiedä syyttäisinkö päivityskatkoksesta allekirjoittaneen hermoja raastavia koulujuttuja vaiko sitä, että me ollaan oltu luvattoman laiskoja treenaamaan mitään sen arvoista, että niistä osais sen kummemmin blogiinkaan kirjoitella.

Tänään kuitenkin päätin, että on korkea aika alkaa pikkuhiljaa alkaa muistelemaan kehä käyttäytymistä ja niinpä käytiin  rovaniemen käyttökoirien järjestämässä mätsärissä. Ensimmäisenä kävin Iisan kanssa senior handler kehässä, jossa neiti ihmeen hyvin osas käyttäytyä, ottaen huomioon, että Iisa on puoli vuotta taukoillu kaiken maailman koiratapahtumista. Energiaahan Ii:llä oli vähän enemmän, kun tarpeeksi, mutta sain sen silti esitettyä sijalle SH 2. asti :) Sennu kehästä kauheaa vauhtia juostiin toisen hallin puolelle isojen aikuisten kehään ja Iisa nostiki siinä välissä kierrokset sitten niin kaakkoon, että päätti kiukutella koko pari kehän ajan edessä olevalle koiralle ja saatiinki sitten sininen nauha. Sinisten kehässä samainen kiukuttelu Ii:n puolesta jatku ja jäätiin ilman sijoitusta. Mätsärit on kyllä niin mahtava tilaisuus treenata tuota Ii:n äkkipikaisen luonteen hillitsemistä ja jälleen allekirjoittanut sai oivan muistutuksen siittä, että treeniä tarvitaankin taas ja paljon!

Ii 2v2vk kuvan c. Lotta Poikela

Lisäksi esitin pentujen kehässä isoveljeni ja hänen hellunsa siperianhuskyn, Lunan. Odotukset ei kieltämättä ollu kovin korkealla, koska Luna lähti mukaan täysin ilman harjoitusta. Luna päätti karistaa luulot sinkoilevasta painajaisesta totaallisen vääriksi ja kehäkäyttäytyminen oli melkoisen lähellä mielikuvaa, että tuo neitihän on syntynyt varmaanki kehään.. Luna sai punaisen nauhan ja sijoittui punaisten saaneissa vielä neljänneksi! Hieno pieni siperialainen <3

Luna 4½kk c. Lotta Poikela

Mitäs meille muuta kuuluu? Oikein hyvää! Allekirjoittaneella koulupäiviä jäljellä 5, sen jälkeen aloitan työharjoittelun rovaniemellä, jonka jälkeen minun pitäiski sitten valmistua. Koulujuttuja siis riittää ja onnellisuus aste hipoo taivaita, kun tiedän, että voidaan tornio jättää menneisyyteen ja päästään muuttamaan rovaniemelle. Pääsenpähän takaisin kotikaupunkiini ja into päästä takaisin rovaniemen koiraporukkojen sekaan on suurensuuri! Lisäksi on kivaa päästä seuraamaan Lunan kasvua isoksi ja hienoksi läheltä, eikä Iisakaan varmasti pahakseen pistä kaveria, joka on aina valmis pieneen paini matsiin! 

Täällä taas

Mitähän meille kuuluu? Harrastus puolella ainakin on ollut todella hiljasta, johon suurin syy lienee allekirjoittaneen saamattomuus. Tuntuu vaan toisinaan, että koulun jälkeen ei jaksa enään yhtään mitään,onneksi se koulu on kohta ohi. Hetkeksi, eli määrittelemätön aika koulun loppumisesta siihen, että keksin mikä minusta oikeasti tulee isona. 

Uusia temppuja me kyllä ollaan yritetty keksiä, paljon. Suurin osa vaan on jääny hieman puolitiehen, kun uusi idea on päässyt syttymään, voi Iisa raukka. Onneksi Iisa koittaa ymmärtää omistajansa vaihtuvia ideoita, pieni rakas.

Meinasin, että huomenna ois lähdetty keminmaahan mätsäriin kera Topin ja Iisan. Iisa päätti toisin, aloittamalla juoksut juuri tänään,elikkäs Topi saa ihan yksikseen leikkiä näyttelykoiraa Iisan jäädessä kotiin. 

Juu, elikkäs tosiaan, mehän ollaan taas pohjoisessa, Allekirjoittaneen koulu tosiaan kaipaili opiskelijaansa taas elokuussa tänne ja pakko myöntää, että ei tää pohjoinen suomi niin paha olekkaan. Etelässä hyvät puolensa toki, mutta minusta tuntuu, että me kuulutaan pohjoiseen. Iisanki mielestä on oikeen hauskaa, kun Topi kuuluu taas joka päiväiseen elämään. Nuo kaks on vaan niin hellyyttäviä yhessä, ei niitä halua erottaa.

Nyt aion ottaa itteäni kuitenki niskasta kiinni ja alkaa treenaan niin tokoiluja, kuin agejakin kuntoon. Ens kesänä voitais koittaa haaveilla jo kisakentille, ehkä. 

Sä tiedät mistä linnut laulaa ja minne pilvet laskeutuu

Lähikentällä treenaamista. Tavoitteeksi kirjasin seuraamisessa kontakin keston pidentämisen, positiivisen asenteen ja kestävyyttä paikkamakuuseen.

Seuraamisessa kontaktin kesto suoralla aivan hyvä, käännöksiin en edes paria askelta pidempään yrittänyt, että ei hajoiteta pakettia uudestaan, kun ollaan vihdoinkin alettu sitä hiljalleen kasaan saamaan.

Kestävyyttä paikkamakuuseen.. Totaallinen epäonnnistumisen tunne. Videokuva kertoi mulle Iisan asenteesta paikkamakuuseen jotain aivan uutta! Koira kyllä perusasennosta laskeutuu makoilemaan hienosti ja jopa pysyy hienosti.. Kunnes itse lähden kävelemään poispäin niin painajainen heittäytyy lonkalle, korjaten tilanteen kuitenki ennen, kun käännän katseen siihen.. En tiedä, olenko joskus palkannu tietämättäni lonkalle laskeutumista, mutta sen tiedän, että tästä tavasta on päästävä eroon, heti tai ainaki ennen, kun siittä paremminkin  ehtii tulla tapa.. Hyviä vinkkejä korjaamiseen otetaan vastaan!

Positiivinen asenne kyllä piti meillä kummallaki koko treenin ajan! Mitä nyt kertaalleen sain Iisalta vihaisen mulkaisun kun heitin sen pallon vahingossa rakennustyömaa alueelle, josta ei päästykkään sitä hakemaan enään pois. Tilanne korjattiin kuitenki Iisan pannalla ja johan pienen paimenen ilme taas kirkastu, ihana hömppä. <3

Blogger ei jostain syystä anna mun ladata videoita tähän, mutta jotta tämä ei nyt ihan kuvittamattomaksi tekstiksi jää, niin satunnainen kuva Iisan kansioista hoitakoon kuvallisen ominaisuuden!

Ps.blogi tulee päivittymään lähemmäksi nykyaikaa heti, kun alle kirjoittanut saa itseään niskasta kiinni.

Täällä ollaan!

Heippa! Lähes vuoden pituiseksi venähtänyt päivitystauko. Satoja aloitettuja luonnoksia on kyllä odoitellut julkaisuaan, mutta allekirjoittaneen laiskuus on tehnyt loppupeleissä osansa blogin hiljaiseloon.

Vuosi on suhteellisen pitkä aika alkaa muistelemaan jokaista päivää tai edes jokaista treeniä, jotka vuosi sisällään pitää, joten me palaillaan blogi maailmaan kertaamalla kulunut vuosi mahdollisimman yksinkertaisesti. 

Kursseja joita kävimme

Pentukurssi (kevät-syksy 2013)

Palveluskoiralajien alkeet (kesä 2013)

Perustottelevaisuus (syksy 2013)

Rallytoko alkeet ( kevät 2014)

Agility alkeet (Kevät 2014)

Näyttelyiden virallinen debyytti tapahtui Oulussa 18.5.2014. kun Iisa esiintyi nuortenluokassa, seuraavanlaisella arvostelulla

"Puolitoista vuotias,eläväinen nuori narttu,jolla on vielä hieman pentumainen ilme. Tarvitsee vielä vähän aikaa kehittyäkseen. Sievä femiininen pää, suloinen ilme,vaikkakin haluton käyttämään korviaan. Kaunis ylälinja. Eturinta ok,rungon tulee syventyä ja kyynärpäiden tiivistyä. Vahva luusto ja ovaalit tassut. Hyvät takakulmaukset, liikkuu helposti,hieman ahtaasti takaa ja löysästi edestä. Hänellä on aikaa kehittyä. Mukava luonne ja hyvin esitetty. " 
Nuo eh3

Omaan silmään aivan täysin Iisan näköinen arvostelu, josta ei voi olla, kun tyytyväinen! 

Jottei ihan koko vuosi olisi pelkkää harrastamista, niin kerrottakoon seuraavaksi Iisan terveydestä.

19.5.2014 seurueemme matkasi ouluun, sillä tiedossa oli Iisan luustokuvaus. 

Ennen röntgenkuvia Iisalta peilattiin silmät, tutkittiin polvet ja kuunneltiin sydän tuloksin:

silmätutkimus: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia

polvilumpiolux.med.  0/0

sydämen kuuntelutulos:ei sivuääniä

Seuraavaksi röntgeniin, joissa Iisalta kuvattiin olat, kyynärät, selkä ja lonkat

Olat:terveet 

Kyynärnivel: 0/0

Lonkkanivel: A/A

Nikamien epämuotoisuus : VA0 (Normaali)

Välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (Normaali)

Saadessani syliin nukutusaineista sekaisin olevan Iisan ja kutsun tulla katsomaan röntgenkuvia, niin itku ei ollu kaukana. Kannan sylissä koiraa, jonka kerrotaan luustonsa puolesta olevan ihanteellinen harrastamiseen, mitä muuta olisin enään voinu toivoa!

Mutta nyt on aika pienen iltalenkin kautta käydä nukkumaan, mutta mä lupaan olla ahkerampi taas tämän bloginkin suhteen! 

Aika kuluu nopeampaa, kun ehtii tajuta!

Heipsan ! Edellisen kirjoituksen jälkeen ollaan pariin otteeseen käyty pentu porukalla treenaamassa, mutta pk:t jääny valitettavasti erinäisten muuttujien vuoksi välistä ja juuri kun oltais sinnekkin päästy, niin Iisa ilmoitti olevansa jo iso tyttö ja neiti siis aloitti eilen ensimmäiset juoksunsa, iässä 7 kk 3 vk !

7½kk

 Omistajalle edelleenkin tuottaa ongelmia uskoa, että kakara ei enään olekkaan ihan niin pieni, kun mitä kuvittelin..Aika on siis taas hämysti kulunut jonnekkin! Ajan saatossa Iisasta on myös tullut ihan fiksu. Oikeastaan aika tosi loistava. Iisa on arjessa helppo koira ja jopa melko huomaamaton. Treenatessa kumminkin tästä helposta ja huomaamattomasta kehittyy varsin omapäinen ja tarkka otus, joka kyllä ohjaajan virheet hoksaa, mutta ei jaksa kauan murjottaa. 

Penturyhmä on auttanut meitä motivoitumaan myös tokon treenaamisen osalta! Hyvien neuvojen jälkeen on ollu mukava taas jatkaa paketin kokoamista yhtenäiseksi sen paikoillaan junnaamisen sijaan, mitä  meidän touhu yhteenväliin oli! 

Seuraaminen saatiin etenemään Hannan avulla, joka valaisi minua, että jopa kierroksia lelusta keräävä koira voi onnistua seuraamisessa lelun kanssa. Tyyli, johon en olis ite kallistunu ilman Hannaa, koska oletin pikkupaimenen siinä vaiheessa viimeistään sekoittavan pakkansa ihan kokonaan, mutta loppupeleissä, tämä tyyli oli se, jolla paimenen seuraamiseen tuli sitä minun ihannoimaa asennetta !

Mitähän muuta? Me ollaan osattu lomailla ihan rennosti. Treenaamisen ohella paljon täysin päätöntä irti oloa ja uimista (Iisa taitaa olla meidän porukan ainoa, joka on uskaltautunu tälle kesälle talviturkin ottamaan pois).

Jotta arki Iisan kans ei kuullostais ihan ongelmattomalta, on myöskin asioita, joista ollaan jouduttu keskustelemaan, hakkaamaan viisaita päitämme yhteen ja ottamaan tosissamme mittaa siittä, kumpi meistä oikeasti omistaa enemmän omaa tahtoa. Näitä asioita on mm. vastaan tulevat koirat, joita kaikkia Iisan mielestä pitäis moikata parin pusun kera minun toivoessa, että saatais taas mennä ohi ihan huomaamatta. Tämän keskustelun mie oon voittamassa jo, mutta Iisan ollessa vähintäänki melkein yhtä itsepäinen, kun omistajansa, tästäkin pitää toisinaan hetki keskustella ennenkö Iisa muistaa, että kaikkien moikkaaminen ei ollutkaan hihnan toisessa päässä olevan mieleen. Toiseksi mainittakoon  haukkuminen ovikellon soidessa. Tapahtuu enään ehkä kerran viidestä soitosta, mutta liikaa kuitenkin. Etenkin, kun  Iisa on päättänyt vahtia myöskin naapureiden ovikellojen sointeja.. Pikkuhiljaa kakara alkaa kuitenkin hoksaamaan sen, että olen tässäki asiassa erittäin jääräpää, eikä ovi ole koskaan haukku soolon aikana auennut, siispä hyvä istua ennemmin hiljaa sohvalla ja tuijottaa vaan ovea.... Vaikuttaa siis siltä, että vaikka Iisa onki melkosen oman tahdon omaava, se jää kumminkin mulle toiseksi, tästä on hyvä jatkaa! 

Treeniä

Kuva ei liity millään tavalla aiheeseen, mutta pitihän blogiinkin ikusitaa jäniksen ja koiran välistä identtiteetti kriisiä poteva borderi

Tänään käytiin hallilla treenailemassa seuramme keräämällä "pentu ryhmällä".  Eli meillä on penskoista kokoontuva ryhmä, jossa treenaillaan hieman kaikkea laidasta laitaan, mitä kukakin ikinä haluaakin treenata, tai missä joku tarvitsee treeniä. 

Jouduin jälleen myöntämään, että pieni borderi on huomattavasti viisaampi, mitä oon koskaan tajunnut. Pienestä uhmailustaan huolimatta me koettiin onnistumisen tunnetta useaan otteeseen !  

Ensin treenailtiin näyttely juttuja.. Aivan loistavaa, lukuunottamatta muutamaa  hyppy-pomppu-loikka showta, mutta paljon parempaa, kuin pitkään aikaan häiriössä!

Seuraavaksi vähän muiden koirien ohittamista. Hmm.. Aluksi Iisan ois ollu ihan pakko päästä morjenstaan sheltti penneä, mutta sain kun sainkin neidin aivoissa yhtäkkiä yhden lampun syttymään ja oi, sehän muistaaki ihan oikeasti sanan kontakti merkityksen, jopa häiriön alla! 

Paikalla istumista ensin lievällä häiriöllä, eli muut koirat noin 3 metrin päässä ja ohjaajan viskellessä lelua..  Itse poistuin kuuden metrin päähän, uskomatta sekuntiakaan, että  Iisa siinä oikeasti pysyis ainakaan, ko se just ennen meidän suoritusta päätti ottaa kierroksia vieressämme olleesta valkkarista, jolla asiaa riitti...MUTTA hei mitä, se pysy, ihanihan  hiljaa, täysin liikkumatta ! Taitavaa, ei ollenkaan niin toivotonta, kun odotin! Seuraavaksi häiriötä lisättiin sen verran, että muut koirat alkoi pörräämään ihan siinä meidän suoritus pätkän ympärillä, toivotonta kuvittelin koko touhun jälleen olevan, mutta ei, vieläkään se ei liikahtanu yhtään mihinkään! Oon niin pilvilinnoissa, siittä että rankkaaki rankempi treenaaminen on alkanu pikkuhiljaa näyttää siltä, mitä olen  toivonutkin! Sais seuraava treeni vuorostaan pudottaa minut vaikka maanpinnalle ja muistuttaa ihan oikeassa elämässä siittä, että lisää treeniä kuitenkin tarvitaan!

Lopuksi otettiin "agilityä".. Suomeksi sanottuna suoralla ja mutka  putkella paineltiin menemään ralli "rataa".. Ja jälleen sain todeta pentuni olevan pätevä, joskin toisinaan hieman omaa luonnetta omaava! 

Ens viikolla startataankin PK-lajeista haku ja pentu ryhmäillään lisää ja lisää, mahtia aikaa tää kesä, niin paljon enemmän mahollisia ryhmiä meillekkin harrastaa, kuin mitä talvella.. =)

Alan pikkuhiljaa ymmärtämään

Iisan tassuteltua elämääni on alkanut koirista oppimiseni aivan uudestaan, vaikka Islander ei ensimmäinen koirani olekkaan, Iisa on opettanut mulle lyhyessä ajassa todella paljon omasta maailmastaan ja ylipäätään koirista,

Vähitellen mulle on alkanu selviämään mistä Iisassa on kysymys..Päivä päivältä tajuan paremmin sen, miksi tätä rotua sanotaan maailman viisaimmaksi, Iisa osaa käyttää ällistyttävän taidokkaasti omaa päätään, vaikka sitä välillä kerkesinki vähän jo epäillä...

Ymmärrän myöskin, miksi jotkut eivät suosittele bortsua ensimmäiseksi koiraksi. Toki koirat on yksilöitä siinä missä ihmisetkin, mutta Iisan kanssa eläessä, olen välillä joutunut toteamaan, että onneksi aikaisempaakin kokemusta koirista löytyy, ajalta ennen Islanderin tasstuttelua elämääni. 

Hyvin on tullut esille myöskin se, miksi monen kasvattajan toive/ jonkin asteinen vaatimuskin on se, että bc:n kanssa tehdään jotain, vaikkakaan kilpailuihin ei olisi aikomustakaan.. Ei ole herkkua itsellä olla kipeänä, kun näkee pienen pienen borderin tylsistyvän lohduttamaan kipeänä olevaa omistajaa, joka ei jaksa kuumeen kourissa paljoa touhuilla..

Iisan kanssa olen oppinut myös sanan ennakointi, niin no.. todellisen merkityksen kyseiselle sanalle... 

Ja myöskin on/off napin merkitys  on tullut selkeästi esille, ainakin pikku neidin kohdalla, nimittäin kun päätän, että nyt toimintaa niin koira on sillä sadasosa sekunnilla edessäni kysymässä, että mitäs me nyt tehtäisiin... Vastaavasti myöskin, kun päätän,  että tältä erää riitti, niin neiti toimittaa jälleen ihan uskottavasti mukavan seurakoiran virkaa.

Yksinkertaisimmin sanottuna, Iisa on yksilönä minulle opettanut, miksi koen bc:n olevan se "oma rotuni." 

Elämä Iisan kans on yhtä seikkailua ja joka päivä Iisalla on halu opettaa mulle jotain uutta sen sielunelämästä, aina sitä ei vain oikein meinaa ymmärtää. Siinä vaiheessa sen ymmärrän, kun otan päivän touhuiluista väsyneen bortsun tapani mukaan viereeni, silitellen sen pehmeää turkkia ja jutellen sille niitä näitä, Iisan kuunnellessa. Joka kerta meidän juttu tuokio päättyy siihen, kun neiti muiskauttaa pusun poskelle ja painaa päänsä syliini, nukahtaen siihen, sitä seuraama tunne on sanoin kuvaamaton ja päivä päivältä olen varmempi ja aina vain varmempi siittä, että just Iisa on mulle se oikea. <3