Mitähän meille kuuluu? Harrastus puolella ainakin on ollut todella hiljasta, johon suurin syy lienee allekirjoittaneen saamattomuus. Tuntuu vaan toisinaan, että koulun jälkeen ei jaksa enään yhtään mitään,onneksi se koulu on kohta ohi. Hetkeksi, eli määrittelemätön aika koulun loppumisesta siihen, että keksin mikä minusta oikeasti tulee isona.
Uusia temppuja me kyllä ollaan yritetty keksiä, paljon. Suurin osa vaan on jääny hieman puolitiehen, kun uusi idea on päässyt syttymään, voi Iisa raukka. Onneksi Iisa koittaa ymmärtää omistajansa vaihtuvia ideoita, pieni rakas.
Meinasin, että huomenna ois lähdetty keminmaahan mätsäriin kera Topin ja Iisan. Iisa päätti toisin, aloittamalla juoksut juuri tänään,elikkäs Topi saa ihan yksikseen leikkiä näyttelykoiraa Iisan jäädessä kotiin.
Juu, elikkäs tosiaan, mehän ollaan taas pohjoisessa, Allekirjoittaneen koulu tosiaan kaipaili opiskelijaansa taas elokuussa tänne ja pakko myöntää, että ei tää pohjoinen suomi niin paha olekkaan. Etelässä hyvät puolensa toki, mutta minusta tuntuu, että me kuulutaan pohjoiseen. Iisanki mielestä on oikeen hauskaa, kun Topi kuuluu taas joka päiväiseen elämään. Nuo kaks on vaan niin hellyyttäviä yhessä, ei niitä halua erottaa.
Nyt aion ottaa itteäni kuitenki niskasta kiinni ja alkaa treenaan niin tokoiluja, kuin agejakin kuntoon. Ens kesänä voitais koittaa haaveilla jo kisakentille, ehkä.
