Treeniä

Kuva ei liity millään tavalla aiheeseen, mutta pitihän blogiinkin ikusitaa jäniksen ja koiran välistä identtiteetti kriisiä poteva borderi

Tänään käytiin hallilla treenailemassa seuramme keräämällä "pentu ryhmällä".  Eli meillä on penskoista kokoontuva ryhmä, jossa treenaillaan hieman kaikkea laidasta laitaan, mitä kukakin ikinä haluaakin treenata, tai missä joku tarvitsee treeniä. 

Jouduin jälleen myöntämään, että pieni borderi on huomattavasti viisaampi, mitä oon koskaan tajunnut. Pienestä uhmailustaan huolimatta me koettiin onnistumisen tunnetta useaan otteeseen !  

Ensin treenailtiin näyttely juttuja.. Aivan loistavaa, lukuunottamatta muutamaa  hyppy-pomppu-loikka showta, mutta paljon parempaa, kuin pitkään aikaan häiriössä!

Seuraavaksi vähän muiden koirien ohittamista. Hmm.. Aluksi Iisan ois ollu ihan pakko päästä morjenstaan sheltti penneä, mutta sain kun sainkin neidin aivoissa yhtäkkiä yhden lampun syttymään ja oi, sehän muistaaki ihan oikeasti sanan kontakti merkityksen, jopa häiriön alla! 

Paikalla istumista ensin lievällä häiriöllä, eli muut koirat noin 3 metrin päässä ja ohjaajan viskellessä lelua..  Itse poistuin kuuden metrin päähän, uskomatta sekuntiakaan, että  Iisa siinä oikeasti pysyis ainakaan, ko se just ennen meidän suoritusta päätti ottaa kierroksia vieressämme olleesta valkkarista, jolla asiaa riitti...MUTTA hei mitä, se pysy, ihanihan  hiljaa, täysin liikkumatta ! Taitavaa, ei ollenkaan niin toivotonta, kun odotin! Seuraavaksi häiriötä lisättiin sen verran, että muut koirat alkoi pörräämään ihan siinä meidän suoritus pätkän ympärillä, toivotonta kuvittelin koko touhun jälleen olevan, mutta ei, vieläkään se ei liikahtanu yhtään mihinkään! Oon niin pilvilinnoissa, siittä että rankkaaki rankempi treenaaminen on alkanu pikkuhiljaa näyttää siltä, mitä olen  toivonutkin! Sais seuraava treeni vuorostaan pudottaa minut vaikka maanpinnalle ja muistuttaa ihan oikeassa elämässä siittä, että lisää treeniä kuitenkin tarvitaan!

Lopuksi otettiin "agilityä".. Suomeksi sanottuna suoralla ja mutka  putkella paineltiin menemään ralli "rataa".. Ja jälleen sain todeta pentuni olevan pätevä, joskin toisinaan hieman omaa luonnetta omaava! 

Ens viikolla startataankin PK-lajeista haku ja pentu ryhmäillään lisää ja lisää, mahtia aikaa tää kesä, niin paljon enemmän mahollisia ryhmiä meillekkin harrastaa, kuin mitä talvella.. =)

Alan pikkuhiljaa ymmärtämään

Iisan tassuteltua elämääni on alkanut koirista oppimiseni aivan uudestaan, vaikka Islander ei ensimmäinen koirani olekkaan, Iisa on opettanut mulle lyhyessä ajassa todella paljon omasta maailmastaan ja ylipäätään koirista,

Vähitellen mulle on alkanu selviämään mistä Iisassa on kysymys..Päivä päivältä tajuan paremmin sen, miksi tätä rotua sanotaan maailman viisaimmaksi, Iisa osaa käyttää ällistyttävän taidokkaasti omaa päätään, vaikka sitä välillä kerkesinki vähän jo epäillä...

Ymmärrän myöskin, miksi jotkut eivät suosittele bortsua ensimmäiseksi koiraksi. Toki koirat on yksilöitä siinä missä ihmisetkin, mutta Iisan kanssa eläessä, olen välillä joutunut toteamaan, että onneksi aikaisempaakin kokemusta koirista löytyy, ajalta ennen Islanderin tasstuttelua elämääni. 

Hyvin on tullut esille myöskin se, miksi monen kasvattajan toive/ jonkin asteinen vaatimuskin on se, että bc:n kanssa tehdään jotain, vaikkakaan kilpailuihin ei olisi aikomustakaan.. Ei ole herkkua itsellä olla kipeänä, kun näkee pienen pienen borderin tylsistyvän lohduttamaan kipeänä olevaa omistajaa, joka ei jaksa kuumeen kourissa paljoa touhuilla..

Iisan kanssa olen oppinut myös sanan ennakointi, niin no.. todellisen merkityksen kyseiselle sanalle... 

Ja myöskin on/off napin merkitys  on tullut selkeästi esille, ainakin pikku neidin kohdalla, nimittäin kun päätän, että nyt toimintaa niin koira on sillä sadasosa sekunnilla edessäni kysymässä, että mitäs me nyt tehtäisiin... Vastaavasti myöskin, kun päätän,  että tältä erää riitti, niin neiti toimittaa jälleen ihan uskottavasti mukavan seurakoiran virkaa.

Yksinkertaisimmin sanottuna, Iisa on yksilönä minulle opettanut, miksi koen bc:n olevan se "oma rotuni." 

Elämä Iisan kans on yhtä seikkailua ja joka päivä Iisalla on halu opettaa mulle jotain uutta sen sielunelämästä, aina sitä ei vain oikein meinaa ymmärtää. Siinä vaiheessa sen ymmärrän, kun otan päivän touhuiluista väsyneen bortsun tapani mukaan viereeni, silitellen sen pehmeää turkkia ja jutellen sille niitä näitä, Iisan kuunnellessa. Joka kerta meidän juttu tuokio päättyy siihen, kun neiti muiskauttaa pusun poskelle ja painaa päänsä syliini, nukahtaen siihen, sitä seuraama tunne on sanoin kuvaamaton ja päivä päivältä olen varmempi ja aina vain varmempi siittä, että just Iisa on mulle se oikea. <3

Unohdettu blogi palailee eloon kuvina

Miten voi olla yhden blogin päivittäminen niin ylivoimaisen vaikeaa ? Noh.. Pakko myöntää, että eihän tässä puoliksikkaan enään muista, että mitä kaikkea sitä on ehtinyt kirjoittelu tauon aikana tapahtua... Siksipä päätinkin muistella menneitä hieman kuvien muodossa, tosin nekään ei ole valitettavasti minkäännäköisessä tapahtuma järjestyksessä....

Yksi viikonloppu hurahti maalais elämälle.. Olihan pikku paimenella kivaa, kun reissuun lähdettiin niinkin alkeellisesti, kun unohtamalla remmi kokonaan kotiin. Perjantai illan iisa kulutti yksinään, mutta lauantaista maanantaihin olikin Vilna-sheltti menossa mukana ja jo sunnuntai iltana tunne oli tämmöinen....

Iisan uusi suosikki laji näin kesän kunniaksi! Uiminen, mikäs sen ihanempaa.. Aluksi Iisan uinti viehätys oli ihan siedettävää, mutta nykyään, neitiä ei meinaa saaha enään vedestä pois, kun se kerran vauhtiin pääsee...

Saatiin Remu-labbiksesta uusi kaveri.. Iisa näki remun ekaa kertaa ollessaan ihan pikkuinen penska, mutta silloin tällä kaksikolla ei vielä oikeen synkannu Iisan puhistessa tuolle pelottavan isolle mustalle pedolle... Mutta nykyään yhdessä jaksettaisiin piuata vaikka aamun koittoon..

Tapamme mukaan reissuunkin piti päästä taas toukokuun puolessa välissä.. Siispä käytiin jämsässä erkkarissa! Kieltämättä olisi ollut ehkä hieman hauskempaa, jos en itse olis ollu kipeänä, mutta hyvin sitä pikku flunssassakin jakso kolmen tunnin yö unilla... Erkkarista saatiin loisto arvostelu ja vielä loistompi tulos!

Arvostelu kuului näin 

6kk vanha. Mustavalkoinen. Eloisa, hieman lyhyt linj. Narttupentu, jolla erinomainen lihaskunto. Erittäin hyvä pään muoto, tummat silmät, aikuisen purenta. Hyvin kannetut korvat, hieman lyhyt kaula, aavistuksen suora edestä, kohtuulliset takakulmaukset. Vielä pentumaiset liikkeet ja tämäkin koira tarvitsee vielä harjoitusta liikkeiden esittämisessä. Hyvä luonne"

Tällä arvostelulla, Zygoptera Banded Demoiselle asteli kehästä tuloksella pek2!

Lisäksi erkkari reissusta teki vielä mahtavemman se, kun nähtiin Iisan Isla-siskon omistajaa ! :)

 Ollaan kunnostauduttu myöskin treenaamisen suhteen, ihanaa kun ei oo koulu imemässä itsestä virtoja pois ja mikä vielä huipumpaa, kesän myötä meillekkin on alkanut ryhmiä löytymään! Kahdesti viikossa treenaillaan. Kerran viikossa on kurssi, jolloin tutustutaan pk lajeihin ja kerran viikossa kursseillaan pentu porukalla mitä koskaan keksitäänkään.

Ollaan myös muistettu nauttia kesästä ja lämpimistä päivistä !

Ulkoiltu paljon, tosin, aivot ollaan jätetty suosiolla aika monesti kotia...

                                         

                                          Treffailtu Vilnaa, Iisan mielestä kesän ehdoton koho kohta, kun Vilnan näkemiseenki on tälleen lomalla niiiin paljon aikaa!

Perheen lisäystä! Kyllä, aivan oikein! 

Kämppäämme tassutteli tämmöinen pienen pieni setterin alku viime viikon lopulla. Poikaystäväni sai haaveilusta tarpeeksi ja Iisa sai kaverin. Aika näyttää, mitä tästä poitsusta vielä kehkeytyykään. Tällä hetkellä tulevaisuuden haaveet näyttelykehissä ja toko kentillä.

Islander myös otti ja täytti 7 kk ! 

Siis häh, 7 K U U K A U T T A! Mihin se minun lipaston kulmia syövä, kenkiä maisteleva naskali hampainen pentu on kadonnut.. Tässä vaiheessa myönnän, että nyt uskon ajan tosiaankin kuluvan äärimmäisen nopeaa.

Iisa 7kk esittelee pieniä merkkejä pikkuhiljaa uhmailusta. Kaiken pitäisi mennä juuri niinkuin neiti haluaa ja jos ei mene, niin se osoitetaan joko ääntä käyttämällä tai korvat hukkaamalla. Pääpaino vahvasti ensin mainitussa, voi kyllä, neiti on alkanut rakastamaan omaa ääntään ihan todenteolla!...

Mutta kaikesta uhmailustaan huolimatta just tää neiti on se, joka on tärkein!