Koiratta on kuonoa ja kahta luppakorvaa yksinäisempi.

Iisan ja minun yhteistä elämää on takana neljä viikkoa ja  pikku neiti on tässä ajassa onnistunut tekemään itsestään täysin korvaamattoman ystävän mulle.

Ensitapaaminen, Iisa 4viikkoa

      Voin olla joka aamu varma, että vieressä on joku, joka muiskauttaa pusun poskelle, kuin toivottaaakseen hyvää huomenta,kun tulen koulusta, oven takana oottaa kaks luppakorvaa, pusuja hamuava  kuono ja väsymättömästi vispaava häntä, lisäksi aina voin olla varma, että mulla on ystävä, joka on pyytämättäkin valmis lähtemään aina mukaan, minne ikinä haluankaan mennä.

Pienenpieni mustavalkoinen osaa myös piristää päiväni kummasti, vaikka äryttäis kuinka ja tuntuu ettei jaksa, niin tuijottavissa nappisilmissä, höystettynä ilosella energialla on joku taipumus saaha minutki hyvälle tuulelle.. Mikäs sen mukavampaa kun huomata, kuinka innoissaan joku on jo pelkästään siittä, että saa touhuilla minun kans, joko aivoja tempuilla rasittaen tai leikkien.. Lisäksi jos itse menen makoilemaan lattialle, Iisa tunkee poikkeuksetta kylkeen kiinni, muiskauttaa pusun poskelle ja siihen se vain jää, kuono minun rinnan päällä, ilman minkäänäköistä kiirettä yhtään minnekkään.

 Kiitoksethan tästä pikkuhurmurista kuuluu Iisan ihanille kasvattajille Eijalle ja Petelle, me jäädään Iisan kans tämän pieni muotoisen avautumisen jälkeen toivomaan, että kiitokset pääsee perille tätä kautta! ;)