Alan pikkuhiljaa ymmärtämään

Iisan tassuteltua elämääni on alkanut koirista oppimiseni aivan uudestaan, vaikka Islander ei ensimmäinen koirani olekkaan, Iisa on opettanut mulle lyhyessä ajassa todella paljon omasta maailmastaan ja ylipäätään koirista,

Vähitellen mulle on alkanu selviämään mistä Iisassa on kysymys..Päivä päivältä tajuan paremmin sen, miksi tätä rotua sanotaan maailman viisaimmaksi, Iisa osaa käyttää ällistyttävän taidokkaasti omaa päätään, vaikka sitä välillä kerkesinki vähän jo epäillä...

Ymmärrän myöskin, miksi jotkut eivät suosittele bortsua ensimmäiseksi koiraksi. Toki koirat on yksilöitä siinä missä ihmisetkin, mutta Iisan kanssa eläessä, olen välillä joutunut toteamaan, että onneksi aikaisempaakin kokemusta koirista löytyy, ajalta ennen Islanderin tasstuttelua elämääni. 

Hyvin on tullut esille myöskin se, miksi monen kasvattajan toive/ jonkin asteinen vaatimuskin on se, että bc:n kanssa tehdään jotain, vaikkakaan kilpailuihin ei olisi aikomustakaan.. Ei ole herkkua itsellä olla kipeänä, kun näkee pienen pienen borderin tylsistyvän lohduttamaan kipeänä olevaa omistajaa, joka ei jaksa kuumeen kourissa paljoa touhuilla..

Iisan kanssa olen oppinut myös sanan ennakointi, niin no.. todellisen merkityksen kyseiselle sanalle... 

Ja myöskin on/off napin merkitys  on tullut selkeästi esille, ainakin pikku neidin kohdalla, nimittäin kun päätän, että nyt toimintaa niin koira on sillä sadasosa sekunnilla edessäni kysymässä, että mitäs me nyt tehtäisiin... Vastaavasti myöskin, kun päätän,  että tältä erää riitti, niin neiti toimittaa jälleen ihan uskottavasti mukavan seurakoiran virkaa.

Yksinkertaisimmin sanottuna, Iisa on yksilönä minulle opettanut, miksi koen bc:n olevan se "oma rotuni." 

Elämä Iisan kans on yhtä seikkailua ja joka päivä Iisalla on halu opettaa mulle jotain uutta sen sielunelämästä, aina sitä ei vain oikein meinaa ymmärtää. Siinä vaiheessa sen ymmärrän, kun otan päivän touhuiluista väsyneen bortsun tapani mukaan viereeni, silitellen sen pehmeää turkkia ja jutellen sille niitä näitä, Iisan kuunnellessa. Joka kerta meidän juttu tuokio päättyy siihen, kun neiti muiskauttaa pusun poskelle ja painaa päänsä syliini, nukahtaen siihen, sitä seuraama tunne on sanoin kuvaamaton ja päivä päivältä olen varmempi ja aina vain varmempi siittä, että just Iisa on mulle se oikea. <3